maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hiihtolomani

Niin kuinkas muuten lomani meni liian nopeammin. Ja kuinkas muuten, kun minä alan tehdä kotitehtäviä, on pian aikaa mennä takaisin kurssiin, joten teen kotitehtäviä kiiressä. Onnistuin kuitenkin opiskella graduani, mutta en onnistunut tehdä paljon jos verrataan kuinka paljon aikaa opiskelin kanssa.

Nyt mukavampi osa. Loman aluksi eli viime viikonloppuna katsoin elokuveja ystävän kanssa: suomalaisen elokuvan Paratiisin Lapset (jota me emme ymmärtäneet paljon) ; ja myös ei suomalaista elokuvaa vaan kiinalaisen elokuvan kutsunut suomeksi Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme. Tykkäsin paljon taistelun näyttämöistä =D 


 
Tein myös urheiluta;  mm. kokeilin SAUVAkävellä ja siitä minä pidän paljon! 
Torstaina menin Joensuuhun. Aluksi halusin tehdä Erasmuksen vaihtoehdon siellä mutta luulen, että Jyväskylä on mukavampi, sitten en kadu mitään. Mutta Joensuussa pidän paljon evankelis-luterilaisesta kirkosta. Luulen, että se on yksi kaunein näkemäni kirkoista.   


 
Ja sunnuntaina halusin ilahduttaa ystävääni keittimällä herne-keiton. Mutta paljon pettymystä tuli, kun onnistuin polttamaan keiton.  Voi voi voi! Myös sunnuntaina maistuin laskiaispullaa. En nirsoile sokerileipomon kanssa sitten minusta se oli erinomaista :P

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti hernekeito onnistu ensi kertaa! Älä luovuta :)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, muuten annan periksi! :)

    VastaaPoista
  3. Ok mitä savukävellä on?? Tarkoitan...teidän mitä savu on ja kävellä on tuttu sana mutta yhdessä???

    Ja itse olen mennyt jo pari kerta Joensuuhun...ja minusta Jyväskylä on sata kerta parempaa XD
    Kaverini, joka on Joensuussa aina valittaa, että siellä ei ole paljon mahdollisuuksia mennä johonkin.

    VastaaPoista
  4. Hei, Emilie tarkoittaa varmaan SAUVAkävellä. Se on siis sitä, että otetaan sauvat, mutta ei suksia ja lähdetään kävelemään.

    VastaaPoista
  5. Kyllä, tarkoitin "sauvakävellä"...Mâ aina sekoitan "savu" ja "sauva"!

    VastaaPoista